elo 26, 2019

Lähettänyt in Love | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomalaiset ovat viinarallikansaa

Suomalaiset ovat viinarallikansaa

Suomalaiset ovat viinarallikansaa

Viime aikoina on uutisoitu Baltian maiden hintakilpailusta koskien alkoholin myyntiä. Aiemmin Viro nosti alkoholiveroaan, jonka seurauksena viinan hinta nousi. Suomalaiset viinarallin harrastajat säikähtivät tätä ja siirtyivät Latviaan juhlajuomien ostoon. Tämän jälkeen virolaiset havahtuivat siihen, että suomalaiset olivat hävinneet Tallinnan satamasta ja alkoholiveroa laskettiin. Kilpailuhenkisinä myös latvialaiset pudottivat omaa veroaan. Mikä saa suomalaiset matkustamaan ympäri Baltiaa halvan viinan perässä? Mitä se kertoo meistä alkoholin käyttäjinä ja miten muissa maissa meidät nähdään?Vaikka suomalaisten alkoholin kulutus onkin kokonaismäärässä vähentynyt, on maamme lukemat edelleen aika hälyttävät. Kokonaiskulutus kasvoi vuonna 2018 0,4 prosenttia, tarkoittaen sitä, että jokaista 15 vuotta täyttänyttä suomalaista kohden kului reilu 10 litraa sataprosenttista alkoholia. Yli puoli miljoonaa käyttää alkoholia riskirajoilla. Humalaan itsensä juo 57 % väestöstä vähintään kerran vuodessa. Tilastot kertovat myös karua kieltä: Suomessa alkoholi on työikäisten suurin kuolinsyy. Sukupuolijakaumassa miehet juovat naisia enemmän.

Nuoret juovat vähemmän

vähemmän nuoria juo alkoholia

Tiukentuneen myynnin valvonnan vuoksi alaikäisten alkoholin hankinta on vähentynyt. Ylipäätään nuoret juovat harvemmin, kuin aikaisempina vuosina. Tähän saattaa olla syynä sosiaalisessakin mediassa leviävä fitness-trendi, joka saa nuoret ja nuoret aikuiset panostamaan enemmän terveelliseen elämäntyyliin, sekä liikuntaan. Ajankäyttö on siis muuttunut. Lisäksi vanhemmat ovat valveutuneempia, eivätkä enää salli lastensa alkoholikokeiluja ja keskusteluyhteydet ovat parantuneet.Nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt muuallakin länsimaissa, mutta erityisesti Pohjoismaissa, sekä Irlannissa. Alkoholin käyttö aloitetaan nykyään myöhemmällä iällä ja sen käyttö on hillitympää. Tilastollisesti nuoret naiset juovat ja humaltuvat selvästi miehiä harvemmin. 1980-luvun puolessa välissä nuoret käyttivät alkoholia reippaalla tahdilla, mutta 2000-luvun alusta lähtien se on ollut tasaisesti laskussa. Etenkin 14-16-vuotiaat käyttävät alkoholia aiempaa vähemmän. Vertailun vuoksi eniten alkoholia juovat 50-70-vuotiaat ja se on nousussa niin miesten kuin naistenkin osalta.

Syyt suomalaisten juomiseen

Merkittävää on, että 1980-luvun lopulla juomia nautittiin enemmän julkisissa paikoissa

Suomalaiset eivät yleisesti osaa juoda niin sanotusti sivistyneesti, kuten lounaalla tai illallisella. Monessa Euroopan maassa tämä on yleinen tapa. Alkoholia ei keskimääräisesti juoda päivittäin, mutta kuitenkin useamman kerran viikossa. Aiemmin alkoholia tarjoiltiin vain juhlissa ja erityistilaisuuksissa, sittemmin humala on alkanut olla suomalaisille apuväline sosiaaliseen kontaktiin. Muuten niin jäärä kansa alkaa mieluusti jutella, kun on vähän saanut rohkaisua viinasta. Merkittävä seikka on se, että 1980-luvun lopulta juomia on nautittu enemmän julkisilla paikoilla, kuten terasseilla, festareille, sekä urheilutapahtumissa.Kesäisin alkoholinkäyttö on lomien takia ymmärrettävästi runsasta. Paluu lomalta takaisin sorvin ääreen on usein henkisesti vaikeaa ja vielä vaikeampaa siitä tulee, jos on niin sanotusti jäänyt putki päälle. Juomista vähennettäessä krapulaoireet iskevät. Sydämen tykytystä, ärtymystä, hikoilua, vapinaa… Yöllä on vaikeaa nukkua. Alkoholin tilapäinenkin liikakäyttö on riskialtista. Liikakäyttö voi muodostua myös ongelmaksi, jota seuraa alkoholismi. Runsas juominen tekee aivot riippuvaiseksi alkoholista. Raju käyttäminen vahingoittaa aivoja, aiheuttaa dementiaoireita, sekä maksakirroosia.

Alkoholin aiheuttamat ongelmat

Jos kuppia kaadetaan reippaalla tahdilla, on aiemmin mainittujen haittojen lisäksi muutakin tarjolla. Keskivartalolihavuus on yksi alkoholin vitsauksista, sillä se lisää ruokahalua ja alkoholin aineenvaihdunnan epäillään tuottavan enemmän kaloreja. Viina laskee myös hedelmällisyyttä. Miehillä se vaikuttaa testosteroniin, sekä siittiöiden syntymiseen, naisillakin hormoneihin, sekä häiriöihin ovulaatiossa.Tapaturmaan joutuminen on suurin alkoholin vaikutuksen alaisena. Itsensä lisäksi voi teloa myös vahingossa tai tarkoituksellisesti jonkun toisen ihmisen. Alkoholi lisää aggressiivisuutta ja vaikuttaa arviointikykyyn. Vuonna 2018 liikenteessä kuoli 30 ihmistä rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa. Suomessa rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen 1,2 promillea. Rattijuopumukseen syyllistynyt saa vähintään 60 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta. Monelle onkin varmasti piirtynyt autokoulusta ja valtion mainoskampanjasta lause ”jos ajat, et ota – jos otat, et aja”.

Comments are closed.