Covid-19 ja alkoholi

Covid-19 ja alkoholi

Reilu vuosi sitten Euroopassa säikähdettiin. Covid-19 ensimmäiset tapaukset olivat Italiassa totta ja pikkuhiljaa kaikissa Euroopan maissa oli mietittävä rajojen sulkemista ja uusia ohjeita, millä koronan leviämistä pystyttäisiin hallitsemaan.

Kukaan ei ollut uskonut, että se leviää Aasiasta niin äkkiä Eurooppaan ja, että tilannetta ei pystytä hallitsemaan niin kuin halutaan. Näin jälkikäteen sitä miettii, miten nopeasti elämä voi muuttua ja miten helppo on saada aikaan pelkoa ja kaaosta vielä nykymaailmassakin. Meilläkin väki ryntäsi kauppoihin vessapaperia ostamaan. Mistähän se vessapaperin hamstraus sai alkunsa? No on ainakin yksi hauska muisto korona-ajasta, josta ei välttämättä kaikki muistot ole todellakaan hauskoja. Moni asia on muuttunut näiden kuukausien aikana eikä kukaan tiedä vielä varmasti tuleeko muutos olemaan pysyvä vai pystytäänkö rokotuksilla pitämään tauti jatkossa kurissa. Alkuaikojen hamstraus vaihtui pian monissa maissa sääntöihin, joihin oli vain totuttava ja sopeuduttava. Kaikkialla ei enää saanut liikkua vapaasti vaan Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ym. sai liikkua vain mennäkseen kauppaan tai apteekkiin ja silloinkin piti ja pitää edelleenkin käyttää maskia. Suomessa Covid-19 säännöt eivät ole olleet ihan yhtä tarkkoja, mutta kansalaisten vapautta on kuitenkin vähennetty myös Suomessa säännöillä ja ohjeilla.

Erilaiset ongelmat

Erilaiset ongelmat

Moni varsinkin vanhempi ihminen on jäänyt kotiin ja varmasti tuntenut olonsa välillä hyvinkin yksinäiseksi. Onneksi nyt elämä on pikkaisen helpottunut ainakin hetkellisesti ja vanhempi väki on jo suureksi osaksi jo rokotettuna. Mutta yksinäisiä ihmisiä, kaiken ikäisiä, on varmasti koronan jälkeen vielä enemmän kuin ennen ja kotona ollessa psyykkiset sairaudet, väkivalta ja ehkäpä alkoholin käyttö on lisääntynyt. Kaikki eivät hamstranneet vaan vessapaperia. Alkoholin käytön lisääntyminen jo itsessään on huolestuva ongelma, mutta korona-aikaan tietysti on tutkittu alkoholin runsasta käyttöä liittyen Covid-19 tartuntoihin. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan ihan niin kuin monien aikaisempienkin tutkimusten mukaan, runsas alkoholin käyttö voi heikentää elimistön immuunijärjestelmää. Samalla tavalla kun alkoholi vaikuttaa sen käyttäjään rauhoittaen ja hidastaen liikehdintää ja olotilaa niin myös immuunijärjestelmä hidastuu ja muuttuu “uneliaaksi”.

Jos juomme runsaasti alkoholia niin ensin n. 20 min päästä immuniteettijärjestelmän toiminta tehostuu hetkeksi, mutta sitten pikkuhiljaa 2-5 h päästä toiminta hidastuu ja vastustuskyky heikkenee: Tällöin keuhkokuumeen kehittymisen riski kasvaa ja keuhkokuumeen saaneille Covid-19 voi aiheuttaa vakavampia oireita. Eli runsasta alkoholin käyttöä ei suositella korona-aikana (eikä muutenkaan). Vähemmällä alkoholin käytöllä ei ilmeisesti ole vaikutusta immuniteettijärjestelmään eikä koronan tarttumiseen ja vakaviin oireisiin Covid-19 tartunnan saaneella.

Amerikkalaisien tutkimuksien mukaan siellä alkoholinkäyttö on lisääntynyt selvästi koronan aikana, mutta Suomessa esim. Ylen teettämässä taloustutkimuksessa keväällä 2020 vain 7% vastaajista on lisännyt alkoholin käyttöä ja suurella osalla sen käyttö on jopa vähentynyt eli suomalaiset eivät ole ottaneet alkoholia avuksi stressin (tai koronan) poistoon ainakaan tilastojen mukaan. Myös nyt huhtikuussa julkaistun viime vuoden tilaston mukaan korona vähensi alkoholin käyttöä ja syynä siihen on osittain Viron ja Ruotsin risteilymatkailun vähentymisen seurauksena alkoholin matkustajatuonti, joka väheni puolella. Myös ravintoloille ja kotimaan matkailulle asetetut rajoitukset vähensivät alkoholinkäyttöä. Ravintoloiden anniskelukulutus väheni yli 40 %. Alkoholin myynti keskittyi Alkoon ja päivittäistavarakauppoihin eli niiden alkoholin myynti lisääntyi melkein 7 %. Vaikka koronatilanne on nyt parempi Suomessa ja monessa muussakin maassa ei vielä kannata huokaista helpotuksesta ja jatkaa elämää niin kuin koronaa ei olisi ollutkaan. Seuraavat kuukaudet ja vuodet tulevat näyttämään onko taistelu koronaa vastaan voitettuna vai tarvitaanko jatkotoimia. Alkoholia ei kannata varmasti lähi aikoina eikä myöhemminkään kokeilla flunssan hoitoon eli nautitaan rommitoti ja konjakki ystävien kanssa ihan vaan elämästä nauttien.