huhti 21, 2018

Lähettänyt in Love | Kommentit pois päältä artikkelissa Alkoholi Lainsäädäntö

Alkoholi Lainsäädäntö

Alkoholi Lainsäädäntö

Alkoholi lainsäädäntö on ollut puheilla ja muutoksien tuulissa jo kauan, aikaisempaa lakia on lähdetty tutkimaan ja muuttamaan rajusti viime vuosien aikaa. Samat säädännöt ja lait varsinkin alkoholituotteiden myyntiä ja anniskelua koskevien säädöksien osalta elää varsin monimutkaista elävää vaihdetta Suomen lain kannalta. Jo pitkään ravintolat ja vähittäismyynnissä kaupat ovat ajaneet alkoholi lainsäädäntöön liittyviä epäkohtia ja vuoden 2018 alussa ja maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen on lakia muutettu kokonaan. Vuonna 2018 vähittäismyynti kaupat ovat saaneet oikeuden myydä tislattuja alkoholijuomia. Aiemmin laki on säädellyt ainoastaan alkoholiyhtiön Alko Oy:n myyntilupia. Alko Oy on valtion alkoholiyhtiö. Nyt tislattuja alkoholijuomia saa myydä myös kaupat kun kyseessä on  hieman yli viiden (5,5) prosentin juomaseokset. Ennen tätä lakia on raja ollut aiemmin vähittäismyyntipuolella suoraan kauppojen hyllystä ainoastaan neljä pilkku seitsemän prosenttisia ja koskenut vain käymisteitse valmistettuja juomaseoksia ja juomia, kuten olutta, lonkeroa ja siidereitä. Nyt voi tavallinen kuluttaja löytää mietoja viiniseoksia ja erilaisia viinan ja muiden vahvojen alkoholien sekoituksia, jos prosenttirajat alkoholipitoisuudelle vain pysyvät lain säädännön rajoissa.

Alkoholi lainsäädäntö ravintoloissa

Myös ravintoloiden vapauksia höllättiin ja nyt ravintolat saavat pitää liiketoimintaansa auki täysin halunsa mukaisesti. Tämä on hyvä uutinen anniskeluravintoloille, joskin selkeää muutosta ei vielä kuluttajan näkökulmasta toimintaan ole katukuvassa selkeänä tullutkaan. Ennen uutta lakia ravintoloilla on ollut erillisiä lupia alkoholin anniskeluun. On ollut olemassa luvat , jotka rajoittivat, minkälaista ja minkä vahvuista alkoholia kyseinen ravintola saa myydä. Anniskeluluvat ovat luokittuneet kolmeen eri ryhmään. A-lupa, B-lupa ja C-lupa. Entiset keskiolutbaarit saavat siis uuden lain mukaan tarjoilla nyt myös vahvempia alkoholeja. Jokaiselle ravintolalle on olemassa alkoholilupa, joka ei enää erikseen rajoita, minkälaista alkoholia kyseinen ravintola saa ja ei saa tarjoilla ja myydä asiakaskunnallensa.

Toinen suurimpia muutoksia koskee myös alkoholin myymistä. Alko Oy:llä on kautta aikojen ollut yksinomainen lupa myydä alkoholijuomia kuluttaja asiakkaille kotiin. Laki muutoksien voimaan tullessa maaliskuussa 2018 on lupa myös ravintoloilla myydä asiakkaallensa alkoholia mukaan. Lupa kuitenkin rajoittuu alle viisi pilkku viisi prosenttisen alkoholijuoman myyntiin ja sitä saa myydä yhdeksästä aamusta aina yhdeksään iltaan asti jokaisena viikonpäivänä. Anniskelun aikataulutusta on myös uusittu. Ravintolat ovat ja tulevat saamaan pitää ovensa auki halunsa mukaisesti ympäri vuorokauden, mutta alkoholin anniskeluun on vielä säädetty omat aikataulunsa. Alkoholia saa myydä ravintolan tehdessä alkoholilain säädäntöä säätelevälle taholle ilmoituksen aamu neljään asti ilman erikoislupia. Tätä ennen jatkoaikaa puoli kahdesta aamu neljään säännösteltiin tarkasti ja jatkoajan hakeminen oli hankala, aikaa vievä ja kallis projekti lukuisine säännöksineen. Ravintoloille on myös nyt myönnetty mahdollisuus siihen, että esimerkiksi isomman konseptin sisällä toimivilla ravintoloilla voi olla esimerkiksi yhteinen terassi alue, mihin asiakkaan on mahdollista kuljettaa alkoholijuomansa, oli ostos tehty mistä tahansa konseptin tai liiketilan sisällä olevasta anniskelu tai ruokaravintolasta. Hyväksyntää on myös helpotettu tilapäisen anniskeluluvan osalta. Caterin-ilmoituksella voi saada erikoisluvan tilapäiselle anniskelulle ja itse juhlatilan ylläpitäjä voi lupaa hakea kerran, vaikka alueella toimisikin monia ravintoloitsijoita. Ennen on lupa jouduttu hankkimaan jokaiselle erikseen. Yrityksen on myös helpompi saada tämänkaltainen catering-lupa omiin tilaisuuksiinsa ja luvan hankkimisen jälkeen yritykset voivat hankia catering tai ravintolapalvelun hoitamaan kyseisen tilan anniskelut. Tapahtumanjärjestäjälle tämä merkitsee sitä, että lupaa voi hakea koko tapahtuma-alueelle ja sen jälkeisestä kilpailutuksesta eri ravintoloitsijoista ei tarvitse murehtia, sillä kun kerran lupa on hankittu se koskee koko tapahtuma-aluetta eikä ole enää kiinni ravintolan tai cateringyrityksen omista luvista.

Comments are closed.