Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2018

Viinien Terveysvaikutukset

Alkoholin haittavaikutuksista puhutaan usein ja asiasta valistetaan paljon. Mutta toisesta suunnasta ja näkökulmasta katseltuna alkoholilla voi olla myös terveydellisiä vaikutuksia jos puhutaan kuitenkin alkoholin käytöstä hyvin pieninä määrinä ja satunnaisesti. Alkoholin liikakäyttö on aina pahasta, monien sairauksien ja henkisen hyvinvoinnin takia ja siksi tässä artikkelissa puhutaankin muutaman lasin tai muutaman annoksen viikko käytöstä. Jos alkoholi on ongelma tai rajoittaa millään lailla elämää vaikka kyseessä olisikin yhden lasillisen juominen, silloin alkoholin käyttö on ongelma. Ongelmat eivät aina välttämättä ole siinä, että sitä kulutetaan suuria määriä kerrallaan vaan siinä, että käyttö on jatkuvaa pientäkin tissuttelua tai joka iltaisen viinilasin litkuttelua. Kaikesta huolimatta alkoholilla voi jossain määrin olla myös hyviä vaikutuksia ja terveydellisiä seikkoja käsitellään varoen.

Lue loppuun

Viini Vinkit Aloittelijalle

Yleisesti viineistä voidaan lähteä tutkimaan ja hifistelemään vaikkapa mitä ja kuinka paljon tahansa. Viinien maailma on nykypäivänä todella auki ja kuka tahansa voi lähteä harrastamaan helposti viinejä. Viiniharrastukseen kuuluu monta osaa, joista viinin keräilyn lisäksi puhutaan myös viinien maistelusta, viinien teosta ja viinien kokeilusta eri ruokalajien kanssa. Yleinen viinitietous kasvaa päivä päivältä ja jo normaali kuluttaja tietää yllättävän paljon viineistä.

Lue loppuun

Viinien Oikeanlainen Säilytys

Olet saanut taas lahjaksi upean kokoelmaviinin ja hyllystäsi löytyy omien lempiviiniesi lisäksi myös muutama tuliainen etelän matkalta ja sukulaisten rippijuhlissa ylijäämäksi jäänyt vuosikertaviinikin odottaa oikeaa hetkeä sen avaamiseen. Miten viinit kannattaa säilyttää ja missä lämpötiloissa on aloittavalle viinikeräilijälle iso mysteeri. Erilaiset viinit kaipaavat erilaisia ratkaisuja ja lämpötiloja.

Lue loppuun

Onnistuneiden Juhlien Järjestäminen

Jos harkitset minkäänlaisten juhlien järjestämistä lähitulevaisuudessa, sinun kannattaa lukea tämä artikkeli läpi. Tässä tekstissä käydään läpi päätöksiä, joita sinun täytyy tehdä tehdäksesi minkä tahansa juhlan suunnittelusta ja järjestämisestä huomattavasti helpompaa. Sinun kannattaa varmistaa, että olet tehnyt jokaisen päätöksen ja kysynyt itseltäsi kaikki alla olevat kysymykset, jonka jälkeen voit viivata ne yli tehtävälistaltasi. Voit olla sen jälkeen paljon varmempi, että juhlat sujuvat niin hyvin kuin ne vain mahdollisesti voivat, ilman että mikään jää sattuman varaan tai suunnittelematta. Lue loppuun